Puukuitueristeistä puhuttaessa yleensä puhutaan selluvillasta, eli sanomalehtijätteestä tehdystä eristeestä. Tällaisessa eristeessä on luonnollisesti paljon painomustetta, joka saattaa olla riski herkille ja erityisesti monikemikaaliyliherkälle. Toisaalta selluvillassa on myös runsaasti boorimineraaleja palon- ja homeenestoaineena (suhde noin 80% puukuitua, 20% boorimineraalia). Eristeissä oleva suuri booripitoisuus saattaa muodostaa riskin sisäilmalle, vaikka eristeisiin laitettujen boorimineraalien pitäisi ainakin teoriassa olla haihtumattomia. Toisaalta on esitetty myös, että eristeessä oleva boori kyllä tappaa bakteerit, mutta lähinnä vain edistää myrkyllisten homeiden leviämistä. Näistä syistä etsimme muunlaista puukuituvaihtoehtoa, jolloin törmäsimme Huntonin tuotteisiin. Heidän valikoimistaan löytyi puhtaasta havupuukuidusta tehty levyeriste ja myös puhalluseriste. Levyeristeessä on käytetty boorin sijaan ammoniumfosfaattia (6 %) ja puhalluseristeessä puolestaan on ammoniumfosfaatin (6 %) lisäksi booria, mutta merkittävästi selluvillaa vähemmän (1,8 %).
Päätimme lopulta tehdä alapohjan 40 cm eristekerroksen Huntonin Flex levyeristeellä, jotta vältytään mahdollisilta puhalluseristeen painumisongelmilta. Yläpohjaan puolestaan tekisimme ensimmäisen 10 cm levyeristeellä ja sen päälle puhellettaisiin 40 cm Huntonin puhalluseristettä. Toisin kuin alapohjaan, yläpohjaan voitaisiin eristemäärää vielä lisätä jälkeenpäinkin, jos painumisongelmaa ylitäytöstä huolimatta ilmenisi. Eristämisasiaa hankaloitti se, että Huntonin puhalluseriste on vielä sen verran uusi tuote, ettei sille eristeiden hankintahetkellä ollut vielä tarjolla puhalluslaitetta, jolla tuotteen voisi itse puhaltaa. Esimerkiksi rautakauppojen lainaamat/vuokraamat puhalluskoneet ovat nämä koneet rautakaupalle tarjonneiden eristevalmistajien eristeiden hankintaan ja puhaltamiseen sidottuja. Päätimme kuitenkin ottaa riskin ja tilasimme puhalluseristeet - jostain varmasti saamme ennen syksyä jonkinlaisen puhalluskoneen järjestettyä. Ikkunat ja ovet tiivistimme Isolinan pellavaeristenauhasta ja -levystä leikatuilla eristekaistaleilla.
Ennen alapohjan eristämistä kävimme vielä alapohjarakenteen huolellisesti läpi. Olimme jo talotoimittajan asennusryhmän aikaan huomanneet, ettei alapohjarakenne ollut tiivis. Palkkikengillä kiinnitettyjen lattiavasojen ja hirsiseinän välissä oli raot, joista pystyi katselemaan talon alla olevaa sepeliä. Myös palkkikenkien ja alapohjan tuulensuojalevyjen rajapinnassa oli paikoin suoraan ulkoilmaan johtavat raot, samoin tuulensuojalevyjen ja hirsiseinän rajapinnassa. Tämä johtui siitä, ettei tuulensuojalevyjen reunoja oltu tuettu puurimoin palkkikenkien kohdalta ja aivan seinälinjasta, vaan hieman kauempaa palkkikengän takaa. Epätiiviyden lisäksi tästä aiheutui nyt se, että ulkopinnaltaan bitumisuojatuista tuulensuojalevyistä (Hunton Bitroc) oli paikoin ulko-olosuhteille alttiina myös sisärakenne, jossa ei ollut bitumisuojausta. Tuulensuojalevyjen reunojen tukeminen seinien vierillä olisi vaatinut asennusryhmältä työtä, jossa kannatinlaudat olisi pätkitty perustuspilareiden väleihin sopiviksi ja palkkikenkien päiden kohdat kannatinlaudassa vuoltu matalammaksi.
Eristämisessä hujahtikin sitten useampi päivä. Erityisen haastavaa oli yläpohjan eristäminen, kun eristepaalit piti nostella ullakkotilaan ja työskentelyn piti tapahtua kattoristikkojen päällä, sisäkaton harvalaudoitusta ja höyrynsulkukangasta varoen. Lopulta kuitenkin oli ensimmäiset 20 cm alapohjasta ja 10 cm yläpohjasta levyillä eristetty. Seuraava eristämiskierros tapahtuisi, kun eristevaraa korottavat lisävasat olisi asennettu lattiaan.
