Kesäkuun lopulla järjestettiin myös kauan odottamamme yksityistietoimitus. Ilahduttavaa oli, että tietä käyttävien tai tiehen rajautuvien kiinteistöjen edustajat olivat yhtä kiinteistöä lukuunottamatta saapuneet paikalle, joten pääsimme jo tietoimituksen aikana kuulostelemaan, miten kukin kokee tieoikeutemme muodostamisen. Ikävää olisi, jos tietoimituksessa meille päätettäisiin myöntää tieoikeus, mutta tehdystä päätöksestä jälkikäteen valitettaisiin maaoikeuteen. Tähän oli sentään pienemmät todennäköisyydet, jos jokainen sai esittää kysymyksensä ja mielipiteensä jo tietoimituksen aikana.
Toimitus oli sujuva ja mukava tapahtuma. Toimitusinsinööri selitti meille tie-epäselvyyden taustat. Kun kiinteistömme ja naapurikiinteistöt muinoin oli samanaikaisesti lohkottu, oli lohkokiinteistöjen rajalle jätetty yhteinen alue tietä varten. Tämä yhteinen alue, jossa tie kulki, oli lakimuutoksen myötä lakannut 1977 ja tiealue oli jaettu osaksi kiinteistöjä. Tällöin tietä käyttäneille kiinteistöille olisi periaatteessa syntynyt korvauksetta oikeus jatkossakin käyttää tietä, vaikka se nyt toisen kiinteistön aluetta olikin, mutta jostain syystä tätä rasiteoikeutta ei kuitenkaan oltu millekkään kiinteistöistä rekisteröity. Oli siis mahdollista, että tien käytöstä voisi tulla epäselvyyttä esimerkiksi kiinteistöjen vaihtaessa omistajaa. Meidän lisäksemme myös muut tietä käyttävät kiinteistöt halusivat virallistaa oman tieoikeutensa. Olimme samassa veneessä ja nyt tieoikeusasia ratkaistiin kerralla kaikkien tietä käyttävien osalta. Jälleen saimme yhden merkittävän asian järjestykseen.
Rakennuslupakuvien lopulliseen kuntoon saaminen kesti oletettua kauemmin, mutta heinäkuussa saimme ne vihdoin valmiiksi. Toimitimme nyt rakennus- ja purkulupahakemuksen rakennusvalvontaan. Heinäkuussa aloitimme myös päärakennuksen purkutyöt. Käytännössä tämä tarkoitti päiväretkiä vapaa-ajan asunnolle ja sitä, että Herra S purki paikkoja ja Rouva S lajitteli jätettä ja puhdisti irtaimistoa siinä määrin kuin niiden aiheuttamien oireiden puolesta pystyi. Säästettäviksi jäivät rakennustyökalujen lisäksi vain astiat, ja jo pelkästään niiden puhdistaminen ulkotiloissa aiheutti toispuoleiset puutumis- ja hermosto-oireet.
Purkutyö kohdistui tässä vaiheessa talon sisärakenteisiin, jotka joka tapauksessa olisi pitänyt mikrobivaurioiden takia uusia. Kantaviin rakenteisiin emme kajonneet. Myönteisten poikkeamislupa- ja rakennuslupapäätösten saamisen ollessa epävarmaa ei tässä vaiheessa ollut vielä selvää, tullaanko rakennus kokonaisuudessaan purkamaan. Kielteisen poikkeamislupapäätöksen seurauksena olisimme laittaneet kiinteistön myyntiin remontoitavana tai purettavana kohteena. Heinäkuuta rytmittivätkin runsaat kaatopaikkakäynnit. On uskomatonta, kuinka paljon lasia, eristevillaa, metallia, muovia, sähköjohtoa ja muuta sähkötarviketta, kodinkoneita, huonekalulevyjä, käsiteltyä puutavaraa ja muuta yksi pieni talo voi pitää sisällään. Kaikki tämä käytiin läpi, lajiteltiin ja kuskattiin jäteasemalle. Jonkin verran pidempää puutavaraa lajiteltiin pihalle suojaan mahdollista myöhempää tarvetta varten.
Elokuussa saimme tiedon myönteisestä poikkeamislupapäätöksestä. Tunsimme helpotusta, joskin samaan aikaan tiesimme, että edessä olisi valtava työ- ja rahamäärällinen rypistys. Hometalon myötä tulleet terveyshaasteet, irtamiston sekä muut taloudelliset menetykset, sekä asianajoprosessi olivat vieneet veronsa. Myönteinen poikkeamislupa kertoi joka tapauksessa sen, että vanhalle rakennuspaikalle saisi hometalon korjaamisen sijaan rakentaa uuden talon, rakennuttaisimme sen sitten me tai joku muu.
Talkooapuna purkamisessa toimivat sukulaiset. Säät suosivat purkutyötä elokuun ollessa todella kaunis ja lämmin. Toisaalta tällaiset säät tekivät työstä tuskallisen hiostavaa, sillä kaikki työ oli tehtävä hupullisissa suojahaalarissa sekä hengitys- ja silmäsuojia käyttäen. Purkutyön lomassa yritimme muistaa nauttia auringosta sekä tontilta löytyvistä runsaista määristä vadelmia ja mustikoita.
Purkamisen yhteydessä oli käynyt selväksi, että talon remontointi olisi ollut lohduton ratkaisu. Kattorakenteet olivat hometta täynnä, myös nekin, jotka myyjä oli muutama vuosi sitten uusinut, ja jotka oli esitetty jätettävän ennalleen. Hiiren pesiä, käytäviä ja ulostetta oli niin seinissä, katossa kuin alapohjassakin niin paljon, että paikoin eristeet näyttivät reikäjuustolta. Kaikki puretut materiaalit haisivat voimakkaasti. Miten tällaista taloa olisi remontoitu siten, että mahdollisesti puhtaat pinnat eivät olisi saastuneet viimeistään mikrobivaurioituneiden katto-, alapohja- ja seinärakenteiden aukaisemisen yhteydessä? Ja kuinka hajua, joka kaikkeen talossa olleeseen oli tarttunut, olisi ikinä saatu taloon jäljelle jääneistä rakenteista pois? Varsinkin, kun myyjän esitys oli jättää hirsiseinät koskemattomiksi keittiön yhtä seinää lukuunottamatta.
