20 Hirret saapuvat

Hirret ja muut ensimmäiseen hirsitalotoimittajalta tulevaan materiaalikuormaan kuuluvat tavarat saapuivat rakennuspaikalle maaliskuun alussa. Perustustyömaan ja maaliskuun välisenä aikana kävimme rakennustyömaalla lähinnä purkamassa liittolaatan valumuotteja, timanttiporaamassa liittolaattaan läpivienneille reiät, sekä lumitöissä. Talven aikana lumet olivat tulleet ja menneet, ja ajoittain perustuksia, pihaa ja tietä oli saanut siivota lumesta päivätolkulla. Toivoimme pakkaskeliä, jotta soratiet kestäisivät raskaita ajoneuvoja, emmekä joutuisi painimaan kelirikon kanssa. Ennen ensimmäisten kuormien saapumista kunnostimmekin naapureiden kanssa yhteiskäytössämme olevan yksityistiemme risteystä, joka usein tulvii sulamisvesien takia. Erityisesti kuitenkin jännitimme sitä, kuinka rekat talvikelissä pääsevät ylös tontille johtavalla yksityistiellä olevaa metsäistä rinnettä. Rinteeseen käännytään jyrkästä mutkasta, joten vauhtia rinteen nousemiseen ei juuri saa. Tietä reunustavan sankan metsän ja pohjoisen ilmansuunnan takia rinne on myös varjoinen ja kuivuu huonosti. Lisäksi lumien aina ajoittain sulaessa ja tienvarsiojien puuttuessa sulamisvesi hakeutui virtaamaan rinnettä pitkin ja piti näin rinteen kosteana ja jäätymisalttiina. Työmaata valmistellen kävimmekin pahimpina aikoina hieman suolaamassa rinnettä ja rouhimme sen jäistä pintaa myös käsivoimin auki.

Hirsikuormarekan saapuessa päätimme varotoimena levittää rinteeseen vielä hieman sepeliä. Tilannetta arvioituaan kuski päätti nousta rinteen peruuttaen, jatkaen näin aina rakennuspaikalle asti. Huokaisimme helpotuksesta, kun ensimmäinen kuorma saatiin ongelmitta pihaan. Koska rekka ei voinut ajaa tontillemme perävaunun kanssa, oli kuski jättänyt vaunun kauemmas paikkaan, jossa pääsisi ajamaan vaunun vierelle ja siitä lastaamaan vaunun sisällön vetoautona toimivaan kuorma-autoon. Yhteensä kuormien hakeminen ja purkaminen kesti noin 4 tuntia. Materiaalinippujen alle asettelimme aiemmin syksyllä hankkimiamme käytettyjä kuormalavoja, ja kuskin purkaessa kuormaa kävimme materiaalinippuja ja rahtikirjaa läpi, ja samalla teippasimme suojamuoveissa olevat vauriot. Kevytrakenteiset päätyelementit suojasimme vielä erikseen pressulla.

Samalle päivälle oli sovittu myös kattoristikoiden toimitus. Koska kuskista ei kuulunut pihaustakaan, ja kuskin oli sovittu soittavan etukäteen, päätimme ottaa riskin ja käydä välissä muualla syömässä ja lämmittelemässä. Paluumatkalla soittelimme kuskille, joka kertoi olevansa juuttuneena pääkaupunkiseudun ruuhkiin. Pienen odottelun jälkeen kuitenkin alkoi tapahtua.

Hirsikuormassa olevan kuorma-auton saaminen rinnettä ylös stressasi, mutta vielä mielenkiintoisempi operaatio oli kattoristikoita tuoneen puoliperävaunurekan ajaminen rinnettä ylös. Kuski jätti auton odottelemaan rinteen alapäähän ja kävi katsomassa pihaamme. Hänen päätöksensä oli yrittää tuoda ristikot pihaan pelkästään rekan vetoautoa ja siinä olevaa nosturia hyväksi käyttäen. Aikansa lumiketjuja rekan renkaisiin laiteltuaan ja kiroiltuaan kuski kuitenkin päätti kokeilla rinnettä puoliperävaunun kanssa. Rinteeseen johtavan tiukan mutkan takia rekan vauhti loppui kuin seinään rinteen ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Parin yrityksen jälkeen kuski muutti taktiikkaa. Ottamalla vetoauton kouralla kiinni perävaunun laidasta hän kippasi vetoauton eturenkaat koholle, ja sai näin vetävät takapyörät ottamaan paremmin kontaktia tiehen. Tällä menetelmällä rinteen ylös tuleminen ei näyttänyt olevan hänelle ongelma eikä mikään. Kun vielä selvittiin rinteen yläpäässä olevasta tiukasta käännöksestä tontillemme, niin rekka olikin jo pihassamme. Kyselimme, mikä oli saanut hänet muuttamaan strategiaa tontille tulon osalta. Tähän kuski nauroi pystyvänsä tekemään mitä vain, koska on kohta jäämässä eläkkeelle.

Kattoristikot purettuaan kuski luonnollisesti vielä peruutti puoliperävaunurekkansa takaisin yleiselle tielle - mutkat ja rinne menivät ilman ongelmia. Ihailtava suoritus.

Nyt materiaalit jäivät suojattuina odottamaan Finnlamellin asennusryhmän saapumista.